Tervetuloa TEAM

02.02.2010

Vuosi 2010 on merkkipaalu niin Viestintäalan ammattiliiton kuin Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry:nkin historiassa. Tämä on ensimmäinen TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n toimintavuosi.

Toisaalta toivekkaana, toisaalta haikein mielin mietin aikaa, jonka olen ollut tavalla tai toisella mukana Grafinetin toiminnassa. Alkuun olin Graafisten Toimihenkilöiden jäsen, sitten tiedotusjaostossa, tiedotussihteerinä ja hallituksessa varajäsenenä. Olinpa mukana tekemässä ensimmäistä toimihenkilövarapuheenjohtajaa Viestintäalan ammattiliittoonkin. Vuoden 2001 elokuussa aloitin toimitsijan työni, jotka jatkuvat TEAMissa uudelle vuosikymmenelle. Sen jälkeen olen katsellut toimintaa eri suunnista, edunvalvonnan ja työehtosopimustoiminnan vinkkelistä.

TEAM mahdollistaa paljon: liiton talous säilyy vakaana, edunvalvontaa on mahdollista tehostaa, koulutusasiat hoituvat suuremman porukan voimin aiempaa paremmin. Tärkeää jäsenten kannalta on, että ammattiosastot säilyvät samoina, samoin työehtosopimukset. Me samat edunvalvonnan ihmiset olemme jatkossakin hoitamassa asioita, meitä voi pyytää työpaikka- ja alueosastojen tilaisuuksiin, ja tarkoitus on jalkautua eri puolelle Suomea entistä useammin. Tuttua ja turvallista uuden rinnalla.

Vuosi 2009 on ollut monessakin työpaikassa raskas. Irtisanomiset, lomautukset, käydyt yhteistoimintaneuvottelut säästöjen saamiseksi ovat tuttuja useilla työpaikoilla. Luottamustehtävissä toimiville asiat ovat olleet haasteellisia ja vaatineet paljon. Tärkeintä ammattiyhdistysliikkeen toiminnassa on paikallinen edunvalvonta. Se on peruspilari, joka mahdollistaa työehtojen valvonnan ja kehittämisen. Suuret kiitokset kaikille niille, jotka yhteisten asioiden vuoksi ovat tehneet työtä ja ovat valmiit tekemään sitä jatkossakin.

Mirja Suhonen
työehtosihteeri
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Kommentit suljettu.