Toimintasuunnitelma 2009

05.01.2009

Grafinetin alkuvuoden toiminta painottuu valmistautumiseen Viestintäalan ammattiliiton liittokokoukseen. Valmistelemme toimihenkilöiden toimintaan ja edunvalvontaan liittyviä esityksiä. Liittokokous pidetään Tampereella 8.-10.5.2009.

Grafinetin kurssit tarjoavat ammattioaston jäsenille mahdollisuuden oppia alais- ja neuvottelutaitoja sekä lisätä hyvinvointia liikunnallisilla kursseilla. Jatkamme alueellista kurssitoimintaa ja teemme yhteistyötä eri ammattiosastojen kanssa.

Grafinet ry:n toimintasuunnitelma 2009

Yleistä

Finanssikriisin vaikutus näkyy Suomessa lähinnä vientiteollisuudessa ja tuotantolaitoksissa; nähtäväksi jää kuinka paljon sen vaikutus heijastuu graafiseen teollisuuteen. Painotoimintaa rasittaa edelleen alhainen hintataso, joka johtuu kireästä kilpailutilanteesta ja osittain vielä alalla olevasta ylikapasiteetista. Sanomalehtipainoilla pääsääntöisesti toiminta jatkuu vakaana ja kustannustoiminta menestyy hyvin. Kasvuodotukset näyttävät suuntautuvan vahvasti digitaaliseen puoleen, jonka odotetaan kasvattavan liikevaihtoaan. Sanomalehtien ilmoitustulojen uskotaan putoavan reippaasti. Kustannusten karsimisen uskotaan alkavan jakelusta ja lehtien teknisistä kustannuksista.

Sanomalehtien levikit ovat pysyneet melko vakaina, osa sanomalehdistä on jopa pystynyt kasvattamaan levikkiään laajentamalla peittoaluettaan. Suomalaisten kustantajien aikakauslehtien määrä kasvaa lähinnä uusien tuotteiden kautta sekä tehokkaiden kampanjoiden myötävaikutuksella. Markkina-alueena Suomi on suurille kustantajille liian pieni; kasvua haetaan rajojen ulkopuolelta, lähinnä Venäjältä ja muista itäisen Euroopan maista.

Työttömyysaste on hieman laskenut, mutta se saattaa talouskasvun hidastumisen myötä lähteä nousuun. Viestintäala on edelleenkin riippuvainen suomalaisesta työvoimasta toimihenkilötehtävissä, eritoten markkinoinnissa ja myynnissä. Tämä on taannut alalla työskenteleville toimihenkilöille vakaat työsuhteet ja uusia työpaikkoja paremmin kuin viestintäalan muilla sopimussektoreilla. Pitkällä tähtäimellä ammattitaitoisen työvoiman saatavuus voi osoittautua ongelmalliseksi.

Työmarkkinatilanne

Alan työehtosopimuksen sopimuskausi päättyy 30.9.2009. Sopimuksen voimassaolon jatkamisesta 1.10.2009 – 30.4.2010 väliseksi ajaksi ja siihen liittyvästä palkankorotuksesta neuvotellaan 31.5.2009 mennessä. Toimihenkilöiden vaativuuteen perustuvan palkkausjärjestelmän, TOVAn, velvoittava käyttöönotto oli 1.10.2008.

Toiminta ja vaikuttaminen

Toukokuussa 2009 pidettävään liittokokoukseen valmistautumisen olemme aloittaneet jo syksyllä 2008. Edustajamäärämme määräytyy 30.11.2008 työmarkkinoiden käytettävissä olevan jäsenmäärän mukaan. Edustajat vahvistetaan Grafinetin kevätkokouksessa 28.3.2009.

Ammattiosastomme tekee jatkuvasti työtä uusien luottamushenkilöiden, työsuojeluhenkilöstön ja uusien jäsenten informoimiseksi ja kouluttamiseksi ammattiyhdistystoimintaan.

Työpaikkaosastojen ja luottamusmiesten kautta keskitymme kasvattamaan ammattiosaston jäsenmäärää, ajamaan jäsentemme etuja ja edistämään yhteistoimintaa eri ammattiosastojen kanssa. Hallituksen jäsenet pyrkivät mahdollisuuksien mukaan vierailemaan työpaikkaosastojen kokouksissa kutsun saatuaan.

Toimintavuoden aikana järjestämme sekä valtakunnallisia että paikallisia kursseja. Keväällä järjestetään kurssi yhteistyössä Kuopion Kirjatyöntekijöiden kanssa ja loppukesästä pidetään Pohjois-Suomen työpaikkaosastojen yhteistyökurssi.

Toiminnasta tiedotamme Grafinetin verkkosivustolla, Kirjatyö-lehdessä, jäsenkirjeillä, luottamusmieskirjeillä tai henkilökohtaisilla kutsuilla.

Edunvalvonta

Grafinetin hallitus pyrkii osaltaan vaikuttamaan luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen tiedonsaantiin sekä syventämään yhteistyötä heidän kanssaan mm. aktivoimalla luottamushenkilörenkaan toimintaa. Hallitus kannustaa ammattiosaston jäseniä valitsemaan luottamushenkilön omalle työpaikalleen, myös pienillä työpaikoilla.

Työpaikkaosastoja tuetaan myöntämällä niille hakemuksesta toimintarahaa. Työpaikkaosaston hallituksen jäsenille järjestetään koulutusta ja pyritään lisäämään yhteistoimintaa muiden työpaikkaosastojen kanssa.

Jäsenistön kouluttautumista tuetaan syksyisin jaettavalla koulutusapurahalla. Jäsenistölle ja luottamushenkilöille järjestetään sekä alueellista että valtakunnallista ammatillista koulutustoimintaa ja tiedotustilaisuuksia.

Grafinetin hallitus järjestää kokousten yhteyteen tapaamisia paikallisten jäsenten kanssa. Hallitus suosittelee osallistumista myös Viestintäliiton järjestämiin koulutustilaisuuksiin.

Kaikille uusille jäsenille lähetetään tervetuliaispaketti yhteistyössä liiton kanssa.

Grafinetin hallituksen tavoitteena on osallistua myös paikkakuntakohtaisiin tilaisuuksiin ja tukea työpaikkaosastojen perustamista niille työpaikoille, joilla toimintaa ei vielä ole.

Voit ladata Grafinetin koko toimintamuistion tästä [pdf, 481 kb].

Kommentit suljettu.