Työpaikkaosastojen toimintarahat
22.01.2009
Grafinetilla on lähes 30 työpaikkaosastoa Helsingistä Rovaniemelle. Työpaikkaosastojen piirissä on lähes 700 jäsentä. Pyrimme myös tarjoamaan alueellista toimintaa. Hallitus suosittelee siksi alueosastojen perustamista.
Työpaikka- ja alueosastot voivat järjestää yksin tai yhdessä muiden osastojen kanssa alueellisia koulutustilaisuuksia. Osastot voivat järjestää toimintaa yhdessä muiden TEAMilaisten kanssa.
Grafinetin hallitus myöntää työpaikka- ja alueosastoille hakemuksesta toimintarahaa ammattiyhdistystoimintaan jäsenmäärän mukaan. Suositamme, että työpaikkaosaston johtokunta määrittelee kohtuullisen omakustannusosuuden muunlaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.
Toimintarahan suuruus on 19 euroa/jäsen.
Hakemus tulee toimittaa Grafinetin hallitukselle pääsääntöisesti ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Hallitus edellyttää, että toimintarahaa saanut työpaikkaosasto toimittaa toiminta- ja tilikertomuksen toimintavuoden päätyttyä.
Hakemukseen liitettävät liitteet:
- puheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan henkilö- ja yhteystiedot
- toimintasuunnitelma, josta ilmenevät varsinaisen suunnitelman lisäksi työpaikkaosaston jäsenmäärä ja pankkiyhteys tilinomistajan nimen kera (jäsenluettelo, tilikertomus, talousarvio)
Hakemuksen voit tulostaa tästä [doc] tai tästä [pdf]. Voit myös tilata lomakkeen Grafinetin hallitukselta sähköpostitse osoitteesta grafinet@grafinet.fi.
Täytetyt hakemukset toimitetaan Grafinetin sihteerille osoitteella Grafinet ry, Satu Puustinen, Viljelijäntie 6 B 12, 70260 KUOPIO.